Avainsanat
kutsumus, laiskuus, motivaatio, palaute, palkinta, täydellinen
Saan jatkuvasti työstäni hyvää palautetta asiakkaalta. En sano tätä siksi, että haluaisin kehua itseäni. Palaute nimittäin yllättää minut silloin, kun en omasta mielestäni ole tehnyt parastani. Ne tilanteet saavat minut joka kerta pohtimaan, tekeekö hyvä palaute ihmisestä laiskan.
Olen aikaisemmin kirjoittanut palkinnan vaikutuksesta motivaatioon. Suurin motivaation lähde on sisäinen palo eli se, että saa tehdä jotain mielekästä. Ulkoinen palkinto – raha tai kehu – motivoi vain, jos ihminen kokee, että on ansainnut sen ja että se on yhdenmukainen vaivannäön kanssa. Naurettavuuteen saakka liian pieni ulkoinen palkinto voi jopa kumota sisäisen motivaation kokonaan. Otetaan esimerkki: henkilö pelastaa toisen ihmisen hengen ja saa tältä kiitoksena 10 euroa. Pelastaja sai hyvän mielen pelkästä pyyteettömästä teostaan eikä hän odottanut saavansa mitään muuta palkintoa. Pelastettu henkilö halusi kuitenkin palkita sankarinsa jollain tavalla, mutta tekoon nähden suhteettoman pieni palkinto sai vilpittömän kiitoksen eleen näyttämään vain kornilta vähättelyltä.
Pitäisikö tästä vetää johtopäätös, että riittää kun ”työ tekijänsä palkitsee”? Ei, koska läheskään kaikki työt ja teot eivät ole kutsumuksesta tehtyjä. Vaikka olisivat, elämän reaaliteetit sanelevat, ettei kiitoksella elä. Motivaatiokysymyksen voi kuitenkin irrottaa omaksi filosofiseksi pohdinnakseen.
Niin, siitä laiskuudesta. Pohdiskelin, että jos saan hyvää palautetta työstä, mutta siitäkin huolimatta koen, että voisin tehdä vielä parempaa, saako se minut asettamaan tavoitteeni jatkossa matalammalle. Väheneekö kunnianhimoni, jos huomaan, että vähempikin riittää? Laskeeko tavoitetasoni pysyvästi, ja huomaanko enää tilanteita, joissa pitää todella laittaa itsensä likoon?
Useimmat meistä menisivät mieluummin pilalle liian kiitoksen tähden kuin tulisivat pelastetuiksi kritiikin kautta.
– Norman Vincent Peale
Olennaista tässä on se, tunnenko ansainneeni kehut. Niin kauan kuin koen, että olen ansainnut saamani palautteen, se myös motivoi minua eteenpäin. Positiivinen palaute ohjaa oikeaan suuntaan ja kertoo siitä, että olen tehnyt asioita oikein. Toiseksi, laiskuus tarkoittaa ennen pitkää tylsyyttä. Uskon, että ihmisellä on sisäsyntyinen vietti vältellä tylsistymistä. Tylsyyden uhatessa etsimme lisähaasteita joko uudesta suunnasta, tekemällä enemmän tai uudella tavalla. Näistä kahdesta syystä en usko, että minun pitäisi pelätä laiskistumista.
Sen sijaan on vain hyvä, jos opin näkemään, milloin täydellisyyden tavoittelu ei lisää lopputuloksen laatua vaan tuhlaa resursseja. Täysillä kannattaa tehdä, mutta pitää osaa lopettaa ajoissa. Tästä aiheesta kannattaa lukea blogimerkintäni lokakuulta.
—
kuva: jessicafm