”Vastuu opettaa”, ystäväni tokaisi, kun kauhistelin työhöni kohdistuvaa luottamuksen määrää.
Minun luonteellani kaikki uusi on tasapainoilua kauhun ja innostuksen välimaastossa. Uutta riittää jo pelkästään sen vuoksi, ettei ole olemassa kahta samanlaista projektia vaikka aihe olisi sama. Ainakin toistaiseksi niitä päiviä on enemmän, jolloin hoen itselleni, että ”tätähän sinä halusit, halusit haasteita ja oppia ja tehdä, joten mitä siinä ruikutat, mene ja tee, seuraava kerta on jo helpompi.”
Muutos on ollut melkoinen verrattuna edelliseen työpaikkaani. Täytyy olla mahdollisuus tehdä asioita, joita ei osaa, jos haluaa kehittyä. Vain mahdollisuuksista kokeilla ja yrittää voi kasvaa jotain uutta. Mahdollisuus yhdistettynä toisen ihmisen luottamukseen on vahva eteenpäin työntävä voima. Silloinkin, kun itse empii. Niin – ja toisinaan on vain pakko kasvaa rooliinsa tai lopettaa pelaaminen.
Ihminen on erikoinen otus. Ensin se asettaa itselleen tavoitteita, joihin pääseminen tuottaa käsittämättömän suuren määrän henkistä tai fyysistä tuskaa. Jälkeenpäin ihminen kutsuu tätä ahdistusta mahtavaksi kokemukseksi silmät nostalgiaa hehkuen ja keksii sille vielä tieteellisen nimityksen: flow eli työn imu [1].
Flow-tilan koukuttavuus johtuu aivoissa tapahtuvasta kemiallisesta reaktiosta. Ihminen tuottaa itse hormoneja (dopamiinia), jotka aiheuttavat hyvänolontunteen. Mielihyvä saa ihmisen haluamaan lisää vastaavia kokemuksia. Samanlaiset kokemukset eivät kuitenkaan tuota flow-tilaa. Se syntyy vasta, kun ihminen ponnistelee kykyjensä äärirajoilla. Tarvitaan uusia haasteita.
Mistä sitten johtuu, että ihminen on valmis haastamaan itseään? Nimittäin saavutukset eivät riitä pitämään yllä jatkuvaa nälkää yrittää yhä enemmän. Itse olen varma, että yhtenä syynä on luottamus: luottamus omaan itseen sekä toisen ihmisen osoittama luottamus.
Luottamus toiseen ihmiseen on mahtava asia. Luottamus siihen, että toinen ihminen pystyy voittamaan haasteet ja suoriutumaan loistavasti. Mikä olisikaan parempi tapa kannustaa! Kun luottamuksen kohde osoittautuu luottamuksen arvoiseksi, toinen ihminen voi tuntea ylpeyttä tämän saavutuksista. Samalla molemmat kokevat tehneensä oikein, mikä vahvistaa samanlaista toimintaa jatkossa.
Toisen ihmisen osoittama luottamus kasvattaa uskoa omaan osaamiseen, kykyihin ja mahdollisuuksiin. Se luo hyvän pohjan tietoiselle harjoittelulle kohti tavoitetta. Luottamus on kuin selkä, johon voi nojata.
Luottamus vaatii tunneälyä molemmilta osapuolilta. Luottamuksen kohteen on pystyttävä motivoimaan itsensä ja olemaan sinnikäs myös kohdatessaan vaikeuksia, sillä harvoin suurta luottamusta tarvitaan helppojen tavoitteiden edessä. Tunneäly on sitä, että hallitsee omat mielentilansa ja pitää ajatuksensa selkeinä. Se on empatiaa itseä ja muita kohtaan, sekä ennen muuta kykyä olla toiveikas. Toivo ei ole vain sitä, että uskoo asioiden järjestyvän. Se on uskoa omiin sekä toisen ihmisen kykyihin ja tahtoon saavuttaa tavoitteet.
Luottamuksen osoittaminen on epäitsekäs teko. Se on kykyä luovuttaa kontrolli ja vaikutusvalta asioihin toiselle ihmiselle.
[1] Chicagon yliopiston psykologian professori Mihaly Csikszentmihalyi on tutkinut usean vuosikymmenen ajan kertomuksia eri alojen edustajien huippusuorituksista ja päätynyt kuvaamaan ihmisen suoritusmotivaation parasta tilaa virtaukseksi eli flowksi.