Avainsanat
Tiedättekö sen tunteen, kun on asettanut itselleen päämäärän tai tavoitteen, tehnyt töitä sen eteen ja sitten yhtenä päivänä se ”sitten kun” -hetki on käsillä. Hetki, joka määrittää, ovatko ne hiljaisesti lausutut ”kyllä minä vielä joskus” -puheet vain täynnä katteetonta uhmaa. Aika, jolloin itselle tehdyt lupaukset pitäisi lunastaa. Tai keksiä jokin hyvä selitys, jos jättää lunastamatta.
Tavoite on tuntunut epämääräiseltä ja kaukaiselta. On ollut aikoja, jolloin tavoitteen totaalinen epävarmuus on saanut minut kyseenalaistamaan kaiken sen eteen tekemäni työn. Ei ole ollut mitään takeita, johtavatko valintani kohti tavoitetta. Olenko ollut riittävän määrätietoinen tekemissäni valinnoissa? En ole tehnyt valintoja, olen ajelehtinut. Entä, jos tavoite on huono tai väärä? Mitä, jos myöhemmin huomaan haluavani jotain muuta? Entä, jos mitään tavoitetta ei koskaan ole ollutkaan?
Onneksi elämä on rakennettu niin, että tavoite sulautuu osaksi arkea ja unohtuu. Valinnat ja päätökset soljuvat ohitse, ja jokainen niistä työntää välillä eteenpäin ja toisinaan sivulle. Taaksepäin ei pääse, koska kaikesta oppii jotain ja oppi vie eteenpäin. Sitten huomaa tulleensa tilanteeseen, jossa tavoite on nenän edessä. Pelkkä käden ojentaminen saattaa riittää. Useimmin joutuu ehkä vähän varvistamaan, jotta ylettyy.
Määrätietoisuuden kauneus piilee siinä, että ymmärtää jättää varaa yllätyksille.
Silloin ei ole vain yhtä tunnetta, on monta. Ensimmäiseksi riemu: Vihdoin! Toinen tunne on ällistys: Voiko tämä olla totta? Kolmantena kauhu: Apua! Sitten ärsytys: Miksi juuri nyt! Lopuksi pelko: Aivan liian pian, en ole valmis! Tässä vaiheessa tilanteen todellisuus viimeistään vyöryy päälle. Ymmärtää, että joutuu tekemään valinnan – joutuu ottamaan vastuun päätöksistään. Nykyhetken varmuus vaihtuu tulevaisuuden epävarmuudeksi, vaikka vain hetkeksi. Pahin tunne on omien kykyjen epäileminen. Se lamaannuttaa. Siitä pitää päästä eteenpäin.
On luotettava itseen ja siihen, mitä on tehnyt. Menneet valinnat ovat omalta osaltaan valmentaneet tähän tilanteesen. Täydellistä hetkeä ei kuitenkaan tule, eikä kukaan oleta, että olisi ehtinyt tempomaan kaikkia ovia. Määrätietoisuuden kauneus piilee siinä, että ymmärtää jättää varaa yllätyksille. Voi toki valita toisin ja jättää varvistamatta. Mutta antaisiko koskaan itselleen anteeksi, jos ei edes yrittäisi?
—
kuva: kozumel