Avainsanat
Jatketaan aiheesta ”mitä aloittelevan konsultin pitäisi tietää”, josta kirjoitin muutamia viikkoja sitten. Tällä kertaa yksi lempiteemoistani: pukeutuminen.
Konsulteista elää mielenkiintoisia stereotypioita. Esimerkiksi kerran yksi asiakkaani kommentoi minulle ensitapaamisella ”Ai, mä luulin, että kaikilla konsulteilla on Louboutinit, mutta eihän sulla olekaan”. No joo, ei ole. (Niille lukijoille, jotka eivät ymmärtäneet äskeisen lauseen sisältöä, selvennettäköön, että kyseessä ovat kulttimaineeseen nousseet ylikorkeat ja ylikalliit naisten korkokengät.) En ota kantaa siihen, olisiko minulla varaa hankkia Louboutinit – se on epäolennaista – koska paljon mielenkiintoisempaa on se, että Suomessa konsultti ei tarvitse työssään niitä.
Se stereotypia, että konsultit ovat korkeissa punaisissa koroissa ja superkalliissa, räätälintyönä valmistetuissa liituraitapuvuissa liihottelevia piinkovia uraohjuksia, juontaa juurensa jostain amerikkalaisesta elokuvagenrestä. Ehkä se on totta Amerikassa, mutta Suomessa konsultin arki ja habitus ovat yleensä hyvin erilaiset.
Kokemus on osoittanut, että asiakkaan toimiala ja status sanelevat konsultin pukeutumisen. Toisin sanoen ylimmän johdon ja hallituksen eteen pukeudutaan eri lailla kuin tehtaan työnjohtajan luo mentäessä. Finanssisektorilla pukeudutaan konservatiivisemmin kuin vähittäiskaupassa. Ja niin edelleen. Miksi näin? Kysymys on osaksi hyvistä tavoista ja asiakkaan kunnioittamisesta, osaksi puhtaasti mielikuvan luomisesta. Pukeutumisellaan konsultti viestii, että hän ymmärtää asiakkaan bisnestä. Toisaalta jotkut konsulttitalot ja myös asianajotoimistot haluavat viestittää heidän omasta statuksestaan, minkä vuoksi heillä asiakas tavataan aina kovat kaulassa ja kiillotetuissa kengissä.
Hieman skitsofreeniseksi tilanteen tekee se, että toisaalta pitää olla oma itsensä, koska feikkiys paistaa läpi. Jos kymmensenttiset stiletot ja merkkikäsilaukku ovat sinun tavaramerkkisi, niin siitä sitten vain! Jos minun asiakkaani olisi hyväntekeväisyysjärjestö, en valitsisi tietokonelaukuksi Louis Vuittonia heidän tapaamiseensa. Pukeutuminen on vähän kuin lainsäädäntö: se, että jotain ei ole kielletty, ei välttämättä tarkoita, että se olisi oikein.
Totuus on, että Suomessa ei ole yhtäkään yritystä, jossa konsultin imago ja asiantuntemus vaatisivat 1000 euron korkokengät tai 10 000 euron puvun. Todennäköisesti niillä olisi päinvastainen vaikutus. Suomessa bisnespukeutuminen on itse asiassa edelleen niin käsittämättömän huonoa, että mikä tahansa Dressmannia laadukkaampi herättää aina huomiota. Suomi on duunarimaa. Jos konsultit työskentelisivät vain ylimmän johdon kanssa, konsulteille ei riittäisi töitä. Ja jos duunarin eteen ilmestyy jakkupuvussa ja korkokengissä, konsultti nauretaan pihalle. Monissa tilanteissa työhaalarit ja turvasaappaat olisivat huomattavasti parempi asuvalinta.
—
kuva: © vladimirfloyd – Fotolia.com